Hyvinvointivastaavan hakuaikaa jatkettu

16.1.2018 11.00


Innostutko hyvinvoinnin edistämisestä? Oletko kouluttautunut terveyden ja hyvinvoinnin alalle? Haluatko työssäsi sekä kehittää uutta että toimia kentällä ihmisten parissa?

Haemme Kannonkoskelle hyvinvointivastaavaa. Tehtävä on määräaikainen ajalle 1.3.2018 - 31.12.2020. Tehtävä on kunnassamme uusi ja se jaetaan peruskunnan ja nuorisokeskus Piispalan työtehtävien kesken. Piispala on Kannonkosken kunnan omistama liikelaitos.

Peruskunnan osalta työnkuvaasi kuuluu kunta-, liikunta- ja terveydenhuoltolain mukaisia liikunnan ja hyvinvoinnin edistämisen asiantuntija- ja kehittämistehtäviä. Teet tiivistä yhteistyötä kunnan eri toimialojen kanssa ja juurrutat hyvinvointia ja terveyttä edistäviä hyviä käytäntöjä osaksi kuntamme tarjoamia palveluja. Jalkaudut kentälle tekemään ihmisläheistä hyvinvointityötä kaikenikäisten ja kaikenkuntoisten kuntalaisten parissa. Edistät työssäsi mm. omaehtoista liikuntaa sekä ikäihmisten toimintakykyä ja kotona asumista. Toimit linkkinä ja varmistat, että yhteistyö kunnan ja maakunnan hyvinvoinnin edistämistyön välillä toimii jouhevasti.

Nuorisokeskus Piispalassa tehtäväsi liittyvät pääosin nuorisokeskuksen terveyden ja hyvinvoinnin palveluliiketoiminnan suunnitteluun ja tuottamiseen erillisten suunnitelmien pohjalta. Olet myös valmis ohjaamaan eri asiakasryhmiämme iloisella ja asiantuntevalla otteellasi.

Edellytämme, että sinulla on tehtävään soveltuva koulutus (esim. liikunnan tai terveydenhuollon korkeakoulututkinto) sekä vankka osaaminen ja työkokemus terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä.

Työssä tarvitaan ajokorttia ja omaa autoa. Lisäksi asuminen työssäkäyntialueella edesauttaa tehtävän menestyksekästä hoitamista.

Palkkaus ja työsuhteen ehdot määräytyvät KVTESin mukaan. Lisäksi ravintoetu verotusarvolla sekä liikuntabonusjärjestelmä ja veloituksettomat liikuntapaikkojen käyttömahdollisuudet Piispalassa.

Hakemukset spostilla osoitteella: helja.turpeinen@piispala.fi tai kirjeellä Kannonkosken Oiva Oy/ Heljä Turpeinen Kurssitie 40 43300 KANNONKOSKI
Hakuaikaa on jatkettu pe 19.01.2018 klo. 16.00 saakka. Paikkaa jo hakeneiden
hakemukset huomioidaan toisella kierroksella.
Haastattelu/valintapäivä, joka sisältää sekä kirjallisia että suullisia tehtäviä, järjestetään myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.

Lisätiedot Kannonkosken kunnan osalta sivistysjohtaja Hanna-Kaisa Pekkarinen p.044 4596150 ja Piispalan osalta johtaja Kari Hietaharju p. 020 7694302.