Kerro liikenteen vaaranpaikoista

12.1.2018 8.00


Pohjoisen Keski-Suomen liikenneturvallisuuskysely toteutetaan alueen kahdeksassa kunnassa (Saarijärvellä, Viitasaarella, Karstulassa, Pihtiputaalla, Kinnulassa, Kannonkoskella, Kyyjärvellä ja Kivijärvellä) Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen sekä Keski-Suomen liiton toimesta osana käynnissä olevaa Keski-Suomen liikenneturvallisuustoimijatyötä. Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa alueen liikenneturvallisuustilannetta sekä liikenteen vaaranpaikkoja.

Osallistu kyselyyn ja vaikuta asuin- ja liikkumisympäristösi liikenneturvallisuuteen!

Pohjoisen Keski-Suomen alueella asuvien ja liikkuvien mielipiteet sekä kokemukset asuin- ja liikkumisympäristönsä liikenneturvallisuudesta ovat tärkeä lähtökohta liikenneturvallisuuden parantamistoimenpiteiden suunnittelussa. Kyselyn avulla saadaan tietoon paikat, joissa liikkuminen tuntuu turvattomalta esimerkiksi lukuisten läheltä piti -tilanteiden takia. Kyselyssä voitte tuoda esille kohteet, joissa on esimerkiksi korkeat ajonopeudet, turvaton tienylitys, hankala risteys tai puutteellinen pysäkki- tai pysäköintijärjestely.

Voitte ilmoittaa liikenteen vaaranpaikoista karttapohjaisella internet-kyselyllä, joka löytyy osoitteesta http://apps.strafica.fi/karpalo/pohjoisks/.

Kysely on vastattavissa 15.1. - 4.2.2018 välisenä aikana.

Lisätietoja kyselystä antavat:

Kannonkosken kunta, Jukka Tuohimaa, jukka.tuohimaa(at)kannonkoski.fi, p. 044 459 6146
Strafica Oy, Antti Rahiala, antti.rahiala(at)strafica.fi, p. 050 537 4297