Uusi vuosi ja uudistuva kunta

2.2.2018 14.00


Viettämämme itsenäisyyden juhlavuoden tunnus oli YHDESSÄ. Kuten myös tasavallan presidentti Niinistö uuden vuoden juhlapuheessaan totesi, itsenäisyys ei ole vain lahja, se on myös tehtävä. Käsitykseni mukaan näin voidaan ajatella myös kunnan kohdalla olevan. Meille kuntalaisille on demokratian toteutumisen kautta annettu mahdollisuus toteuttaa itsenäisyytemme tehtävää Kannonkosken parhaaksi. Kuten muistamme, niin tähän liittyy oleellisesti tänä keväänä valmistuva kuntastrategia, jonka valmisteluun myös kuntalaiset pääsivät mielipiteineen suoraan osallistumaan tehdyn kuntalaiskyselyn kautta. Kunnanvaltuusto on saanut työnsä pohjaksi kuntalaisten antamat palautteet ja uskoisin, että keskustelu on tältäkin osin vielä eri puolilla käynnissä.

Vaikka kirjoitukseni otsikossa lukee uudistuva kunta, niin aina on muistettava, että kaikelle uudistamiselle on olemassa tietyt reunaehdot, jotka osaltaan sanelevat mahdollisuuksiamme toimia. Tällä tarkoitan esimerkiksi lainsäädäntöä, kuntatalouden paineita, väkiluvun ja sen rakenteen kehitystä ja osaltaan myös tekemisen kulttuuriamme. Onneksemme meillä Kannonkoskella on pystytty meille isoissa asioissa pysymään yksituumaisena ja näin mahdollistaen joustava päätöksenteko.

Elämme vaalien aikaa. Viime keväänä kuntavaalit, tätä kirjoittaessani presidentin vaalit, tulevana syksynä historian ensimmäiset maakuntavaalit ja vielä vuonna 2019 eduskuntavaalit ja europarlamenttivaalit. Kunnan vinkkelistä katsoen vaaleilla on myös varsin työllistävä vaikutus kunnan vastatessa osaltaan vaalien järjestämisestä ja näin luonnollisesti myös niiden kustannuksista. Kunnan väen lisäksi vaalitoimitsijoina toimivat myös valitut luottamushenkilöt, joten suuri kiitos Teille kaikille työpanoksestanne.

Arjen turvallisuudesta on menneen vuoden aikana taas pitäjässämme puhuttu. Valtakunnallisessa poliisin tilastossa kuntamme on selkeästi hyvinkin turvallinen paikka asua ja elää. Toki mikään ei ole täydellistä, ei myöskään turvallisuus ja sen tunne. Liikenneturvallisuuden parantamiseen varsinkin kirkonkylän pääväylällä ollaan hakemassa ratkaisuja myös muualta oppia ottaen. Ajotapa ja asenteet eivät tietystikään muutu pelkillä hidastustöyssyillä tai nopeusnäytöillä, joten suurin vaikutus turvallisuuden todellisuuteen saadaan syntymään vaikuttamalla ihmisten käyttäytymiseen ajattelun kautta.

Markku
k
unnanjohtaja