Artikkelien aarteet –hanke tuo keskisuomalaisten joululehtien tekstejä nettiin

29.9.2014 15.00

Neljä keskisuomalaista kirjastoa (Jyväskylä, Keuruu, Karstula ja Kannonkoski) on Keuruun kaupunginkirjaston johdolla aloittanut hankkeen, jonka tavoitteena on digitoida maakunnan joululehtien kiinnostavimpia artikkeleita ja viedään ne internetiin kaikkien luettaviksi. Eri yhdistysten vuosittain julkaisemat paikkakuntien joululehdet ovat tärkeä foorumi esimerkiksi paikallishistoriaa käsitteleville artikkeleille, ja niiden kätköissä piilee paljon kiinnostavaa tietoa. Erityisesti vanhempien lehtien saatavuus on kuitenkin ollut huono, ja Artikkelien aarteet –hankkeen tavoitteena on tältä osin parantaa niiden käytettävyyttä.

Hankkeen puitteissa digitoitavia lehtiä on tässä vaiheessa neljä: Karstulan, Keuruun, Laukaan ja Saarijärven joululehdet. Koska lehtien artikkelit ja kuvat ovat tekijänoikeuden suojaamaa aineistoa, kirjastot eivät kuitenkaan voi omin päin ryhtyä julkaisemaan niitä uudelleen avoimessa verkossa. Julkaisulupien hankinta on jo aloitettu, ja tehtävän nopeuttamiseksi hankkeen projektisihteeri Satu Saarimäki toivoo saavansa myös suoria yhteydenottoja kyseisiin lehtiin kirjoittaneilta ja kuvanneilta henkilöiltä sekä jo edesmenneiden tekijöiden jälkeläisiltä.

Artikkelien digitointi - eli käytännössä skannaus - tehdään Mikkelin digitointi- ja konservointikeskuksessa ja sen jälkeen artikkelit tulevat luettaviksi avoimeen Digi.kirjastot.fi –verkkopalveluun. Ne myös linkitetään erilaisiin tietokantoihin, kuten juuri uusittuna yleisölle avattuun Keski-Suomen aluetietokanta Volmariin. Tällöin artikkelin tietoihin liitetään linkki, josta klikkaamalla pääsee lukemaan digitoidun artikkelitekstin kokonaisuudessaan.

Lisätietoja Keuruun kaupunginkirjastosta:
vt. kirjastotoimenjohtaja Johanna Hämäläinen
johanna.hamalainen@keuruu.fi, puh. 0400 168 425

ja
projektisihteeri Satu Saarimäki
satu.saarimaki@keuruu.fi , puh.