EtusivuAjankohtaistaHyvä tietääPalvelutHallintoYrityksetMatkailuYhteystiedot

Uutisarkisto

2010 2009

Päiväkoti Nappulalle Vihreä lippu

Nappulan päiväkoti on saanut oikeuden käyttää Vihreää lippua osoituksena laadukkaasta ja tuloksekkaasta kestävän kehityksen toiminnasta. Nappula on tällä hetkellä ainut keskisuomalainen Vihreä lippu -päiväkoti ja myös pohjoisin Vihreän lipun haltija maakunnassamme.

Vihreä Lippu on päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten kestävän kehityksen ohjelma, jossa yhdistyvät ympäristökuormituksen vähentäminen, kestävän kehityksen kasvatus ja lasten ja nuorten osallisuus. Lapset ovat ohjelmassa pääosassa, he osallistuvat aktiivisesti itse projektin suunnitteluun, toteutukseen ja tulosten arviointiin.

Nappulassa ohjelman tavoitteeksi asetettiin jätteiden vähentäminen. Tavoitteessa onnistuttiin yli kaikkien odotusten, sillä sekajätteen määrää väheni 600 litrasta noin 100 litraan viikossa, mikä on kerrassaan erinomainen tulos!

Nappulassa jatketaan Vihreän lipun ohjelmaa siten, että jätteen vähentämisen rinnalle aiheeksi otetaan joko veden tai energian kulutus. Lopullisen päätöksen uudesta teemasta tekee uusi ympäristöraati.

Lisää Nappulan Vihreästä lipusta ja vinkkejä arjen ekotekoihin päiväkodin omilta sivuilta

Taloudellisesti hankkeeseen osallistumisen mahdollisti Kannonkosken Lions Club.

 

 
Tulosta sivu
Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@kannonkoski.fi
Kunnanvirasto | Järvitie 1 43300 Kannonkoski | puh. 014 459 6111 | fax 014 451 547