Lautakunnat, johto- ja toimikunnat

Lautakunnat organisoivat palveluiden tuottamisen kunnassa. Lautakuntien luottamushenkilöt valitsee valtuusto. Lautakuntien lisäksi kunnassa toimii myös johtokuntia, toimikuntia ja erilaisia työryhmiä. Lautakuntien ja johtokuntien kokouksissa esittelijänä toimii yleensä kunkin toimialan johtava viranhaltija. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisestä vastaa Perusturvaliikelaitos Saarikka.

Tarkastuslautakunta

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on järjestää hallinnon ja talouden tarkastus, valmistella valtuustossa päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet toteutuneet.

Jäsenet

Pertti Huurtola, pj
Juho Kokkinen, vpj
Lilja Gummerus
Piia VIllman


Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta huolehtii kunnan toimesta tapahtuvasta rakentamisesta, kunnossapito- ja käyttötehtävistä sekä tie- ja liikenneasioista. Esittelijänä toimii kunnaninsinööri Jukka Tuohimaa.

Jäsenet

Arto Seppälä, pj.
Jari Pihlasaho, vpj.
Reijo Hakkarainen
Sari Leppänen
Irene Poikonen
Mauno Autio
Eevi Nieminen


Sivistyslautakunta

Sivistystoimen vastuualueeseen kuuluvat varhaiskasvatus (päivähoito), esi- ja perusopetus, koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta, kansalaisopisto, musiikkikoulutus, kirjasto- ja kulttuuri- sekä nuoriso- ja liikuntatoimet. Pääesittelijänä toimii sivistysjohtaja Hanna-Kaisa Pekkarinen.

Jäsenet

Mirka Oinonen, pj.
Matti Tall, vpj.
Jukka Kotilainen (Kannonjärvi)
Minna Salonen
Tiina Lähteinen
Johanna Kauppinen
Sami Leppänen


Keskusvaalilautakunta

Keskusvaalilautakunta huolehtii kunnallisten ja valtiollisten vaalien toimittamisesta kunnassa.

Jäsenet

Sirpa Kaikkonen, pj.
Antti Niskanen, vpj.
Reijo Kinnunen
Irma Pasanen
Juhani Sorri


Piispalan johtokunta

Piispalan johtokunnan tehtävänä on kehittää liikelaitoksen toimintaa, taloutta ja organisaatiota, ohjata ja valvoa sen suunnittelua, toteutusta ja seurantaa sekä huolehtia tarpeellisesta yhteistyöstä. Esittelijänä toimii Piispalan johtaja Kari Hietaharju.

Jäsenet

Johannes Leppänen, pj.
Sanna Villman, vpj.
Reijo Vesterinen
Matti Piipponen
Anu Poikonen
Johanna Kauppinen
Atte Jäsberg


Tulevaisuustyöryhmä

Tulevaisuustyöryhmä/tulevaisuustoimikunta (ent. Kannonkoski 2010 -työryhmä) on valtuustoaloitteen pohjalta perustettu työryhmä, jonka tehtävänä on mm. seurata, kehittää ja tehdä aloitteita erityisesti kunnan yritys- ja elinkeinopolitiikkaan liittyvissä asioissa. Sihteerinä toimii elinkeinokoordinaattori.

Jäsenet 2017 - 2019

Minna Lappalainen
Kari Piispanen
Pasi Kauppinen
Heikki Hänninen
Hans Gummerus
Päivi Korkea-aho
Emmi Leppänen
Juha Leppänen

Jari Pihlasaho, kunnanhallituksen edustaja


Yhteistoimintaryhmä

Yhteistoimintaelin, joka koostuu työnantajan ja henkilöstön edustajista. Esittelijänä ja kokoonkutsujana toimii kunnanjohtaja.

Jäsenet 2017 - 2019

Asko Hänninen, varalla Reijo Vesterinen, hallituksen nimeämä
Mauno Autio, varalla Jari Pihlasaho, hallituksen nimeämä
Markku Vehkaoja, virkansa puolesta
Hanna-Kaisa Pekkarinen, virkansa puolesta
Jukka Tuohimaa, virkansa puolesta
Vesa Wilkko, työsuojelupäällikkö
Jouni Hartikainen, JHL
Kalle Lehtinen, JUKO
Päivi Ruotsalainen, työsuojeluvaltuutettu
Pia Vaajoki, työsuojeluvaltuutettu


Vanhusneuvosto

Vanhusneuvostoon kuuluu neljä edustajaa eläkeläis- ja vanhusjärjestöistä, yksi edustaja seurakunnasta ja viisi edustajaa kunnan eri hallintokunnista.

Jäsenet 2017 - 2019

Anu Poikonen
Jaana Hänninen
Mikko Urpilainen
Merja Villman, sihteeri/kokoonkutsuja
Jukka Tuohimaa


SoTe-kuntayhtymän yhtymävaltuusto

Kannonkosken jäsenet

Jukka Kainulainen
Anu Poikonen
Sirpa Kaikkonen
Päivi Korkea-aho


SoTe-kuntayhtymän yhtymähallitus

Kannonkosken jäsen

Asko Hänninen


Seutuedustajisto

Saarijärven-Viitasaaren seutukunnan seutuedustajisto linjaa seutuyhteistyötä kokoustaen muutaman kerran vuodessa. Edustajiston luonne kuntayhteistyökysymyksissä on valmisteleva ja toimeenpaneva. Saarijärvellä ja Viitasaarella on neljä edustaa, Karstulalla ja Pihtiputaalla kolme ja Kannonkoskella, Kinnulalla, Kivijärvellä ja Kyyjärvellä kullakin kaksi edustajaa.

Jäsenet 2017 - 2019

Kirsi Saari, varalla Sanna Villman
Asko Hänninen, varalla Mauno Autio

Markku Vehkaoja, virkansa puolesta, varalla Hanna-Kaisa Pekkarinen