Kunnanvaltuusto ja -hallitus

 

Valtuusto


Kunnan ylintä päätösvaltaa käyttää kunnanvaltuusto, johon edustajat valitaan neljän vuoden välein järjestettävillä kunnallisvaaleilla. Valtuusto vastaa kunnan toiminnasta ja taloudesta. Valtuuston tehtäviä kuntalain 13 §:n mukaan ovat mm. toiminnan ja talouden keskeisistä tavoitteista ja hallinnon järjestämisen perusteista päättäminen, toimielinten jäsenten valitseminen ja tilinpäätöksen hyväksyminen.

Hallitus

Kunnanhallitus vastaa kunnan hallinnosta ja taloudenhoidosta sekä valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta. Lisäksi kunnanhallituksen tulee valvoa kunnan etua, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.

Kunnanhallituksessa on seitsemän jäsentä ja jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen. Kunnanhallituksen jäsenet ja varajäsenet valitsee valtuusto. Valtuusto nimittää lisäksi yhden jäsenistä puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi. Kunnanhallituksen toimikausi on viime vuosina ollut kaksivuotinen.