Yksinyrittäjätukea jaettiin Kannonkoskella yhteensä 28000€

tem
Vuoden 2020 maaliskuusta lähtien Suomessa on eletty poikkeusoloissa koronapandemian vuoksi. Vaikutukset taloudelle ovat olleet merkittäviä ja niitä on valtion toimesta kompensoitu vuoden aikana erilaisilla yrityksille suunnatuilla tukitoimilla.

Yksinyrittäjätukea jaettiin kuntien kautta yrityksille, jotka kärsivät koronaepidemian vaikutuksista. Kertaluontoinen 2000 €:n tuki oli tarkoitettu käytettäväksi yritykselle syntyvien kustannusten kattamiseen tilanteessa, jossa tulot olivat koronan vuoksi merkittävästi vähentyneet. 

Tuen myöntämisen ehtoina olivat päätoiminen yksinyrittäjyys, kannattava liiketoiminta ennen koronaa, verovelattomuus tai verottajan hyväksymä suunnitelma verovelkojen maksamisesta. Lisäksi koronan vaikutus liikevaihdon laskuun tuli olla yli 30 prosenttia joko alkuvuoteen tai edellisvuoden samaan ajankohtaan verrattuna. Kannonkoskella saapuneet hakemukset arvioi elinkeinokoordinaattori.  

Yksinyrittäjätuen haku on nyt päättynyt ja tukihakemuksia hyväksyttiin yhteensä 28 000 €:n edestä. Tämä tarkoittaa yhteensä 14 hyväksyttyä hakemusta. Kaksi hakemusta välitettiin käsiteltäväksi yrityksen kaupparekisterin mukaiseen kotikuntaan.

Kannonkosken kunta sai valtiolta yksinyrittäjätukeen osoitettua rahaa kaiken kaikkiaan 66 000 €. Ylijääneet rahat on jo palautettu valtiolle ja edessä on vielä loppuraportointi tukien myöntämisestä. Odottelemme raportointia varten annettavaa ohjeistusta. Kaiken kaikkiaan yksinyrittäjätukiprosessi sujui Kannonkoskella hyvin. Kunnanjohtaja Markku Vehkaoja haluaa kiittää kaikkia tukea hakeneita yrittäjiä aktiivisuudesta ja toivoo jaetusta tuesta olleen konkreettista apua yrittäjän arkeen.  

Lisätietoja: 

Markku Vehkaoja, kunnanjohtaja, markku.vehkaoja [at] kannonkoski.fi (markku[dot]vehkaoja[at]kannonkoski[dot]fi), 044-4596121

Anu Oksanen, elinkeinokoordinaattori, anu.oksanen [at] kyyjarvi.fi (anu[dot]oksanen[at]kannonkoski[dot]fi), 044-4596126