Yksityistieavustusten maksuperiaatteet 2020 - 2022

YKSITYISTIEAVUSTUSTEN MAKSUPERIAATTEET 2020-2022

Uusi yksityistielaki astui voimaan 1.1.2019. Uuden lain mukaan kunnat voivat edelleen myöntää avustuksia tiekunnille. Avustamisen ehtona kuitenkin on, että tiellä on tiekunta. Samoin tiekunnan tietojen on oltava ajan tasalla yksityistierekisterissä ja kansallisessa tietietojärjestelmässä eli Digiroadissa (painorajoitukset, tienkäytön rajoitukset ja kieltämiset).

Yksityisteiden kunnossapidon avustusperusteet 2020-2022

Avustettavan tien vaikutuspiirissä tulee olla vähintään yksi vakituinen asuinrakennus vähintään 500 metrin päässä tien alkupisteestä. Poikkeuksena ovat läpikulkutiet tai muut tiet, joilla katsotaan olevan erityisen huomattavaa liikennettä tai yleistä merkitystä. Avustettavan tien käyttämistä muuhun kuin osakkaiden hyväksi tapahtuvaan liikenteeseen ei saa kieltää (YTL 85 §). Kunnossapitoavustukseen käytettävissä oleva määräraha jaetaan kelpoisuusehdot täyttäville tiekunnille tukikelpoisten kilometrien mukaisessa suhteessa hakemuksesta.

Yksityisteiden perusparannusten avustusperusteet 2020-2022

ELY-keskukset myöntävät vuosittain tiekunnille yksityistielain mukaista harkinnanvaraista valtionavustusta, joka on tarkoitettu yksityisteiden parantamishankkeisiin ja erityiskohteiden kuten lossien ylläpitoon.

Kannonkosken kunta osallistuu määrärahojensa puitteissa ensisijaisesti niiden tiekuntien hankkeiden avustamiseen alueellaan, jotka ovat saaneet ELY-keskuksen (Tiehallinnon) avustusta. Kunnan avustuksen saamisen ehtona on, että tiekunta on hakenut avustusta myös kunnalta.

Avustuskohteiden tärkeysjärjestys:

  1. Sillat
  2. Rummut, läpimitta vähintään 1000mm
  3. Muut suurempaa investointia vaativat työt (kuten kantavuuden parantaminen, kuivatus ym.)

Tiekunnan omavastuuosuus on vähintään 20 % rakentamiskustannuksista.

Toissijaisesti, mikäli määrärahaa on jäljellä, perusparannusavustuksen määräraha jaetaan vain kunnalta perusparannusavustusta hakeneille tiekunnille avustuskohteiden tärkeysjärjestyksen mukaisesti. Tiekunnan omavastuuosuus on vähintään 80 % rakentamiskustannuksista.

KUNNANINSINÖÖRIN EHDOTUS:

Tekninen lautakunta päättää:

  1. hyväksyä yksityisteiden kunnossapidon avustusperusteet 2020-2022
  2. hyväksyä yksityisteiden perusparannusten avustusperusteet 2020-2022
  3. ohjata 5.000 euroa yksityistieavustusten vuosittaisesta talousarvioon varatusta määrärahasta käytettäväksi perusparannusavustuksena talousarvio- ja suunnitelmavuosina
  4. Tiedottaa yksityisteiden yhteyshenkilöitä muutoksista


PÄÄTÖS:

Hyväksyttiin yksimielisesti
 

Pöytäkirjamerkintä: Järjestetään yksityistieavustuksia koskeva tiedotustilaisuus vuoden maaliskuussa 2020. Tiedotetaan Kannonkoskisessa ja kunnan kotisivuilla.